|


|
 |
Varmalle tonttivaraus Kalasatamasta
Helsingin kaupunginvaltuusto on 20.6.2007 kokouksessaan hyväksynyt Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa tehtävän kiinteistöjärjestelyn, jonka tuloksena Varma tulee saamaan omistukseensa arviolta 25 000 k-m2:n liike- ja toimistotontin Kalasataman alueelta. Varman tontti sijaitsee Kalasataman metroaseman välittömässä läheisyydessä Hermannin Rantatien varrella. Kyseisen alueen asemakaava valmistuu arviolta vuoden 2008 lopussa, jonka jälkeen kohteen rakentaminen voidaan aloittaa. Kohteeseen rakennettavat liike- ja toimistotilat tullaan vuokraamaan alueesta kiinnostuneille yrityksille.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on merkittävä kotimainen kiinteistösijoittaja, jonka kiinteistöomaisuuden arvo oli vuoden 2006 lopussa 2,6 miljardia euroa. Yhtiön omistamien kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on lähes 2 miljoonaa neliömetriä, josta reilusti puolet on toimisto- ja liikehuoneistoja. Noin 60 % kiinteistöistä sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Toimitilojen lisäksi Varma omistaa 4 150 vuokra-asuntoa.  |