| Suvilahden kaasulaitosalueen kunnostus alkaa
Suvilahden entisen kaasutehdasalueen maaperä kunnostetaan ja tekninen verkko uusitaan. Kunnostustyöt alkavat 1.9.2009 ja alue suljetaan niiden ajaksi.
Suvilahdessa toimi vuosina 1910-1973 kaasulaitos, joka käytti raaka-aineenaan kivihiiltä. Kaasutehtaan toiminnasta johtuen alueen maaperä on pilaantunut, sillä kaasun valmistuksen sivutuotteina on syntynyt kivihiilitervaa, PAH-yhdisteitä, öljyhiilivetyjä ja syanidia. Nyt alueen maaperä puhdistetaan ja sen sisäinen kunnallistekninen verkosto uusitaan. Alueen nykyinen talotekninen verkko on vanhentunut ja alimitoitettu rakennusten tulevaa käyttöä ajatellen.
Suvilahden aluetta ja rakennuksia hallinnoi Kiinteistö Oy Kaapelitalo. Mikäli maaperän puhdistustyöt eivät pitkity, Suvilahden suosittu graffitiaita avautuu jälleen kesän alussa, ja Energiakentällä järjestetään rockfestivaaleja ja muita tapahtumia. Rakennusten vuokralaistoiminta ja voimalaitosrakennus Kattilahallin tapahtumatoiminta jatkuvat työmaan aikana lähes normaalisti. Kojehuone eli rakennus 8 peruskorjataan seuraavan vuoden aikana uuden sirkuskeskuksen toimintatilaksi.
Suvilahden alueella on suoritettu maaperätutkimuksia vuodesta 1995 lähtien. Helsingin kaupungin ympäristökes-kus on antanut Suvilahden alueen kunnostamisesta ympäristölupapäätöksen joulukuussa 2008. Alueen kunnos-tusmenetelmänä käytetään osittaista massanvaihtoa yhdistettynä huokoskaasujen hallittuun keräämiseen tiivistysrakenteen avulla. Massanvaihto suoritetaan huokoskaasun keräysjärjestelmän ja teknisen verkon vaatimassa laajuudessa. Arvioitu poistettava massamäärä on 38 000 tonnia.
Työt alueella alkavat 1.9.2009 ja niiden arvioidaan valmistuvan 31.5.2010 mennessä. Työn tilaaja on Helsingin kaupungin kiinteistövirasto. Rakennuttajana hankkeessa toimii HKR-Rakennuttaja. Pilaantuneen maan kunnostuk-sen urakoinnin suorittaa Biomaa Oy ja ympäristöteknisenä valvojan toimii FCG Planeko Oy.
Helsingin kaupungin kiinteistöviraston sivuille
Päivitetty: 1.9.2009 Helsingin kaupunki
 |