Olet tässä: Etusivu > Uutiset > Kalasataman maamerkkiä ideoitur opiskelijavoimin


Kalasataman maamerkkiä ideoitu opiskelijavoimin 

Opiskelijakilpailun tavoitteena oli kartoittaa uusimman rakentamisteknologian mahdollisuuksia Kalasataman alueen muuntamiseksi moderniksi työpaikka- ja asuinalueeksi.

Kilpailun voitti Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiylioppilaiden Erica Österlundin ja Jussi Vuoren ehdotus "Manhattan". Innovatiivinen ehdotus muistuttaa toimisto- ja liikerakennusten tornikeskittymää. 
 

Kilpailuun osallistui 34 korkeatasoista kilpailutyötä. Tuomaristo piti voittanutta ehdotusta selkeänä ja tunnelmaltaan hyvänä: se sopii muodoltaan ympäröiviin rakennuksiin, mutta istuu samalla tulevan puistoakselin päätteeksi ja rantatontille. Rakenteeltaan ehdotus on innovatiivinen ja taloudellinen. Kilpailun tuloksia ei toteuteta sellaisenaan, vaan ne tarjoavat alueen kehittäjille ajatuksia, kuinka yhdistää korkeatasoinen teknologia ja ympäristön huomioiminen.

 

Kilpailun järjestivät yhteistyössä Ruukki, Teknillinen Korkeakoulu, Tampereen Teknillinen Yliopisto, Oulun Yliopisto ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

 

 
Voittajaehdotus Manhattan

Kaikki kilpailutyöt ovat nähtävillä info ja näyttelytila Laiturilla 19.3.-9.4.2009

Narinkka 2 (vanha linja-autoasema, Kamppi)

ti-pe 10-18, la 12-16, suljettu ma ja su

Laiturille


Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Julkaistu 19.3.2009