|
Kalasatama

• Kartta

• Suunnittelu

• Palvelut
 
• Liikenneyhteydet

• Historia

• Kuvagalleria

• Lataa esite

• Media

• Linkit
 |
 |
Historia
Kalasataman alue on
aina näyttänyt suuntaa pääkaupunkiseudun teolliselle kehitykselle.
Alue on muodostanut Helsingin kantakaupungin laajimman yhtenäisen
teollisuusalueen, jonka historia ulottuu 1800-luvun keskivaiheille
saakka.
Sörnäisiin rakennettiin maamme ensimmäinen moderni satama vuonna
1874, jolloin meriliikenne yhdistettiin maaliikenteeseen. Myös
Helsingin keskitetty energiatuotanto sai alkunsa täältä, kun
alueelle rakennettiin kaupungin ensimmäiset sähköä ja kaasua
tuottavat voimalaitokset 1900-luvun alussa. Selim A. Lindqvistin
suunnittelemat, vuosina 1909–1913 rakennetut sähkölaitos ja
kaasutehtaan säilyneet rakennukset kuuluvat
teollisuushistoriallisesti suojeltavien rakennusten joukkoon. Vanha
kaasukello toimii myös alueen vahvana maamerkkinä.
Teollisuuden rakenteet ja vahva historiallinen merkitys luovat
paikalle kerroksellisuutta ja jatkuvuutta. Vaikka Kalasatama
rakennetaan vanhaa teollisuusperinnettä kunnioittaen, alue tulee
myös jatkossa kulkemaan kehityksen kärjessä, niin energia- kuin
tietoteknisten ratkaisujen osalta.
 |